Pukukoodi ja etiketti

Pikalinkkejä


Promootiossa visuaalisuus on merkittävässä roolissa. Promootiota voisikin juhlan lisäksi luonnehtia eräänlaisena näytelmänä. Promootio konkretisoi promovoitavien valmistumisen myötä tapahtuvaa siirtymää ylioppilaasta maisteriksi tai väitöskirjatutkijasta tohtoriksi. Näytelmään kuuluvat roolien, repliikkien ja näyttämön lisäksi roolivaatteet. Roolin mukainen pukeutuminen tekee näkyväksi yhteenkuuluvuuden oman ryhmän sisällä ja samalla erottaa ryhmät toisistaan. Pukeutuminen ja etiketin noudattaminen tuottaa yhteishenkeä ja tunnelmaa. Promootiossa on myös monia liikkuvia kuvioita, joista puvut tekevät visuaalisesti näyttäviä. Ilman yhtenevää pukeutumista mustan ja valkoisen välinen graafinen leikki ei olisi mahdollinen. Pukeutumisella luodaan osaltaan puitteet juhlalle, josta jokainen osallistuja saa luoda itselleen haluamansa elämyksen.

Näistä syistä odotamme promovendien, avecien ja vieraiden noudattavan pukukoodin mukaista pukeutumista. Tämä koskee aivan erityisesti promootioaktia sekä tanssiaisten näytöstansseja.


Promootiossa promovendien jakautuminen maistereihin ja tohtoreihin näkyy väreissä. Maistereiden väri on valkoinen ja tohtoreiden musta. Olemme jaotelleet tälle sivulle tarkat pukeutumisohjeet tilaisuuksittain. Ohjeet ovat erikseen promovendeille, heidän aveceilleen sekä promootion kutsuvieraille. Lisäksi olemme sopineet yhteistyökumppanuuksia promootioon sopivia pukuja vuokraavien ja myyvien liikkeiden kanssa, heidän tarjouksensa tullaan kokoamaan erilliselle sivulle. Suosittelemme tutustumaan myös Promootiot kierrättää -Facebook-ryhmään!

Pukeutumisohjeista on kaksi eri vaihtoehtoa, yksinkertaistaen frakki tai mekko. Jokaisella promootioon osallistuvalla on oikeus valita näistä itselleen soveltuva vaihtoehto. Valittua vaihtoehtoa (1 tai 2) tulee noudattaa koko promootion ajan, eikä vaihtoehtojen yhdisteleminen ole sallittua. Huomaathan, että pukeutumisvalinta vaikuttaa osassa promootion tilaisuuksissa ryhmittymiseen sekä tansseihin. Promootiotoimikunta (fil-promootio@helsinki.fi) vastaa tarvittaessa mahdollisiin lisäkysymyksiin aiheesta.

Tohtorinhattu on suositeltavaa tilata mahdollisimman ajoissa ennen promootiota, sillä hatut valmistetaan käsityönä.

Epämuodollisemmissa tilaisuuksissa, eli Floran päivänä ja promootioretkellä pukeutuminen on joustavampaa. Löydät pukeutumisohjeet näihin tilaisuuksiin erillisestä osiosta. Valtiollisten ja akateemisten kunniamerkkien ja virkapukujen käytöstä on annettu myös erilliset ohjeistuksensa. Lisäksi on listattu joitakin yleisiä huomioita liittyen pukeutumiseen. Pukeutumisohjeita noudatetaan kaikissa promootion tilaisuuksissa. Tiedot akateemisista arvomerkeistä on koottu omalle sivulleen.

Parhaat juhlat syntyvät kanssajuhlijoiden kunnioittamisesta. Tästä syystä olemme koonneet sivun loppuun yleisiä toimintaohjeita, joita promootion osallistujien toivotaan noudattavan. Tutustuthan ohjeisiin huolella ennen promootiota!


Tohtoripromovendi

Valitse joko vaihtoehto 1 tai 2 ja noudata tätä koko promootion ajan. Vaihtoehtoja ei saa yhdistellä keskenään.

Tohtoripromovendin avec, miekanhioja, pukeutuu kuten tohtoripromovendi, mutta ilman tohtorinmiekkaa. Mikäli miekanhiojalla on tohtorinhattu, saa sitä käyttää vasta promovendinkin saatuaan hatun. Ylioppilaslakkia voi käyttää Floran päivänä ja retkellä, jos sellainen löytyy.

Floran päivä

Vaihtoehto 1: Ylioppilaslakki ja keväinen, mutta säähän sopiva asu. Esimerkiksi mekko, jakku- tai housupuku. Värit osallistujat voivat valita vapaasti. Ylioppilaslakkia käytetään tilaisuudessa myös sisätiloissa.

Vaihtoehto 2: Ylioppilaslakki ja keväinen, mutta säähän sopiva asu. Esimerkiksi keväinen puku tai yhdistelmäasu, johon kuuluu paita ja solmio. Värit osallistujat voivat valita vapaasti. Ylioppilaslakkia käytetään tilaisuudessa myös sisätiloissa.

Miekanhiojaispäivä

Vaihtoehto 1: Värillinen pitkä iltapuku. Iltapuvun on oltava täyspitkä eikä se saa olla musta tai valkoinen. Mustaa tai valkoista voi olla puvun koristeissa tai kuvioissa. Puvun avonaisuus on kantajansa päätettävissä. Juhlan luonne ja keväinen ajankohta kannattaa ottaa huomioon pukua valitessa.

Vaihtoehto 2:

Frakki. Frakkiin kuuluvat musta hännystakki, mustat housut, frakkipaita, valkoinen liivi, valkoinen solmuke, valkoiset käsineet sekä valkoinen taskuliina.

Frakkipaidassa on kovitettu pystykaulus ja yksinkertaiset kalvosimet. Röyhelö- tai laskospaidat eivät kuulu yhteen frakin kanssa. Frakkipaidan napit ovat helmiäistä tai kultaa, mustat napit eivät ole etiketin mukaisia. Taskuliina taitellaan kapeaksi suorakaiteeksi.

Frakin kanssa ei käytetä rannekelloa. Taskukelloa käytettäessä kellonperät eivät saa olla tarpeettoman paljon näkyvissä. Frakin kanssa käytetään mustia lakerikenkiä. Myös sukkien on oltava mustat. Frakin kanssa parhaiten sopiva päällysvaate on tumma takki tai viitta. Jos käytetään kaulahuivia, tulee sen olla valkoinen.

Promootioakti ja Laudatio Solemnis

Vaihtoehto 1:

Tohtoripromovendin aktipuku on kokonaan musta, täyspitkä ja peittävä. Puku on yksinkertaisen tyylikäs ja linjakas. Siihen kuuluvat mustat käsineet ja mustat kengät.

Puvun materiaaliksi sopii esimerkiksi villamusliini, dupion-silkki tai paksu satiini. Kankaassa saa olla mustia kirjailuja, ja siinä voi olla kuosiin kudottu kuvio (esimerkiksi damasti). Materiaali ei saa olla läpinäkyvä eikä väri- tai metallilangoilla kirjailtua. Kankaassa ei saa olla irrallisia koristeita, kuten paljetteja.

Täyspitkän puvun helma peittää nilkan ulkosyrjällä olevan kehräsluun. Puvussa on oltava täyspitkät, ranteisiin asti ulottuvat hihat ja kaulanmyötäinen O-pääntie (ei vene- tai V-pääntietä). Puku päällä on voitava nousta ja laskeutua portaita arvokkaasti jonossa. Tästä syystä ei kannata pukeutua maahan asti ulottuvaan tai laahukselliseen pukuun. Linjakkuuden ja yksinkertaisuuden säilymiseksi puvun on oltava kapea. Mikäli käytettävyyden vuoksi pukuun on tehtävä halkio, siitä ei tule tehdä tarpeettomaan pitkää. Laskos kannattaakin teettää tai tehdä dior-laskoksen tapaan.

Aktipuvun kanssa käytetään mustia käsineitä, joiden on peitettävä ranne ja kaikki sormet niin, ettei paljasta ihoa ole näkyvissä. Sopivat käsineet ovat yksinkertaiset ja koristelemattomat ja peittävät kämmenselän. Käsineiden on sovittava yhteen puvun kanssa, ne eivät saa erottua puvusta. Pitsikäsineet eivät ole sopivat.

Aktipuvun kanssa käytetään mustia kenkiä. Kenkien on oltava umpinaiset sekä kärjestä että kannasta. Sandaalit eivät ole tarpeeksi juhlavat aktiin. Aktipuvun kanssa voi pitää pientä kaulakorua ja hillittyjä nappikovakoruja. Aktipukuun ei kuulu laukkua. Pakolliset pikkuesineet voi piilottaa esimerkiksi pukuun ommeltuun salataskuun.

Vaihtoehto 2:

Frakki. Muuten kuten miekanhiojaispäivänä, mutta valkoisen liivin tilalla musta liivi, lakerikenkien sijasta mustat ohutpohjaiset kiillotetut nahkakengät ja lisäksi tohtorinhattu ja -miekka. Muista myös valkoiset käsineet. Mustan liivin kanssa ei käytetä taskuliinaa.

Promootiopäivälliset ja -tanssiaiset

Vaihtoehto 1: Tohtoripromovendin aktipuku soveltuu myös promootiopäivällisille ja -tanssiaisiin, mutta pukeutumisetiketti on etenkin tanssiaisissa aktia joustavampi. Laaja pääntie ja avoin selkä eivät kuitenkaan sovi promootiopäivällisille. Puvussa on oltava hihat, mutta toisin kuin aktissa, ne saavat olla vajaamittaiset. Tanssiaisissa voi esiintyä samassa asussa kuin aktissa ja promootiopäivällisillä tai vaihtaa avonaisempaan ja laajahelmaisempaan tanssiaispukuun. Puvun on kuitenkin oltava yhä musta. Tanssiaisasuun kuuluvat käsineet, joiden pituus riippuu puvun hihojen pituudesta.

Iltalaukun käyttäminen on sallittua, mutta sen on sovittava yhteen puvun kanssa. Sitä ei kuitenkaan käytetä tanssiessa.

Muista myös tohtorinhattu ja -miekka.

Vaihtoehto 2: Frakki. Sama kuin miekanhiojaispäivänä (valkoinen liivi), mutta mukana myös tohtorinhattu ja -miekka. Muista myös valkoiset käsineet.

Retki

Vaihtoehto 1: Rento, säähän soveltuva pukeutuminen. Retkelle sopivat esimerkiksi mukava hame tai housut ja neule. Retkellä käytetään ylioppilaslakkia ulko- ja sisätiloissa, eli asun on sovittava yhteen lakin kanssa. Asu ei siis saa olla liian urheilullinen, eivätkä farkut tai mainosvaatteet ole soveliaita.

Vaihtoehto 2: Rento, säähän soveltuva pukeutuminen. Retkelle sopivat esimerkiksi sametti- tai puuvillahousut, neule ja kauluspaita. Myös yhdistelmäpuku käy. Retkellä käytetään ylioppilaslakkia ulko- ja sisätiloissa, eli asun on sovittava yhteen lakin kanssa. Asu ei siis saa olla liian urheilullinen, eivätkä farkut tai mainosvaatteet ole soveliaita.


Maisteripromovendi

Valitse joko vaihtoehto 1 tai 2 ja noudata tätä koko promootion ajan. Vaihtoehtoja ei saa yhdistellä keskenään.

Maisteripromovendin avec, seppeleensitoja, noudattaa muutoin samaa pukukoodia kuin itse promovendi, mutta ilman seppelettä tai sormusta. Ylioppilaslakkia voi kuitenkin käyttää Floran päivänä ja retkellä, jos sellainen löytyy.

Floran päivä

Vaihtoehto 1: Ylioppilaslakki ja keväinen, mutta säähän sopiva asu. Esimerkiksi mekko, jakku- tai housupuku. Värit osallistujat voivat valita vapaasti. Ylioppilaslakkia käytetään tilaisuudessa myös sisätiloissa.

Vaihtoehto 2: Ylioppilaslakki ja keväinen, mutta säähän sopiva asu. Esimerkiksi keväinen puku tai yhdistelmäasu, johon kuuluu paita ja solmio. Värit osallistujat voivat valita vapaasti. Ylioppilaslakkia käytetään tilaisuudessa myös sisätiloissa.

Seppeleensitojaispäivä

Vaihtoehto 1: Värillinen pitkä iltapuku. Iltapuvun on oltava täyspitkä eikä se saa olla musta tai valkoinen. Mustaa tai valkoista voi olla puvun koristeissa tai kuvioissa. Puvun avonaisuus on kantajansa päätettävissä. Juhlan luonne ja keväinen ajankohta kannattaa ottaa huomioon pukua valitessa.

Vaihtoehto 2: Frakki. Frakkiin kuuluvat musta hännystakki, mustat housut, frakkipaita, valkoinen liivi, valkoinen solmuke, valkoiset käsineet sekä valkoinen taskuliina.

Frakkipaidassa on kovitettu pystykaulus ja yksinkertaiset kalvosimet. Röyhelö- tai laskospaidat eivät kuulu yhteen frakin kanssa. Frakkipaidan napit ovat helmiäistä tai kultaa, mustat napit eivät ole etiketin mukaisia. Taskuliina taitellaan kapeaksi suorakaiteeksi.

Frakin kanssa ei käytetä rannekelloa. Taskukelloa käytettäessä kellonperät eivät saa olla tarpeettoman paljon näkyvissä. Frakin kanssa käytetään mustia lakerikenkiä. Myös sukkien on oltava mustat. Frakin kanssa parhaiten sopiva päällysvaate on tumma takki tai viitta. Jos käytetään kaulahuivia, tulee sen olla valkoinen.

Promootioakti ja Laudatio Solemnis

Vaihtoehto 1: Maisteripromovendin aktipuku on kokonaan valkoinen, täyspitkä ja peittävä. Puku on yksinkertaisen tyylikäs ja linjakas. Puvun on oltava vitivalkoinen. Promootion valkoisella tarkoitetaan väriä, joka tavallisen kopiopaperin rinnalla näyttää valkoiselta, ei siis esimerkiksi luonnon- tai kermanvalkoista. Sävyn kanssa kannattaa olla erittäin tarkkana. Valkoisten pukujen sävyjen yhtenäisyys on tärkeää, sillä niitä käyttävät kulkevat aktissa yhtenäisenä rivistönä, josta kaikki poikkeamat erottuvat selvästi.

Puvun materiaaliksi sopii esimerkiksi villamusliini, dupion-silkki tai paksu satiini. Kankaassa saa olla valkoisia kirjailuja, ja siinä voi olla kuosiin kudottu kuvio (esimerkiksi damasti). Materiaali ei saa olla läpinäkyvä eikä väri- tai metallilangoilla kirjailtua. Kankaassa ei saa olla irrallisia koristeita, kuten paljetteja.

Täyspitkän puvun helma peittää nilkan ulkosyrjällä olevan kehräsluun. Puvussa on oltava täyspitkät, ranteisiin asti ulottuvat hihat ja kaulanmyötäinen O-pääntie (ei vene- tai V-pääntietä). Puku päällä on voitava nousta ja laskeutua portaita arvokkaasti jonossa. Tästä syystä ei kannata pukeutua maahan asti ulottuvaan tai laahukselliseen pukuun. Linjakkuuden ja yksinkertaisuuden säilymiseksi puvun on oltava kapea. Mikäli käytettävyyden vuoksi pukuun on tehtävä halkio, siitä ei tule tehdä tarpeettomaan pitkää. Laskos kannattaakin teettää tai tehdä dior-laskoksen tapaan.

Aktipuvun kanssa käytetään valkoisia käsineitä, joiden on peitettävä ranne ja kaikki sormet niin, ettei paljasta ihoa ole näkyvissä. Sopivat käsineet ovat yksinkertaiset ja koristelemattomat ja peittävät kämmenselän. Käsineiden on sovittava yhteen puvun kanssa, ne eivät saa erottua puvusta esimerkiksi sitä keltaisempina. Pitsikäsineet eivät ole sopivat.

Aktipuvun kanssa käytetään valkoisia kenkiä. Kenkien on oltava umpinaiset sekä kärjestä että kannasta. Sandaalit eivät ole tarpeeksi juhlavat aktiin. Aktipuvun kanssa voi pitää pientä kaulakorua ja hillittyjä nappikovakoruja. Jotta uusi maisterinsormus saa ansaitsemansa huomion, muut sormukset mahdollista vihkisormusta lukuunottamatta on hyvä jättää aktin ajaksi kotiin. Aktipukuun ei kuulu laukkua. Pakolliset pikkuesineet voi piilottaa esimerkiksi pukuun ommeltuun salataskuun.

Vaihtoehto 2: Frakki. Muuten kuten seppeleensitojaispäivänä, mutta valkoisen liivin tilalla musta liivi, lakerikenkien sijasta mustat ohutpohjaiset kiillotetut nahkakengät ja lisäksi laakeriseppele ja maisterinsormus. Muista myös valkoiset käsineet. Mustan liivin kanssa ei käytetä taskuliinaa.

Promootiopäivälliset ja -tanssiaiset

Vaihtoehto 1: Maisteripromovendin aktipuku soveltuu myös promootiopäivällisille ja -tanssiaisiin, mutta pukeutumisetiketti on etenkin tanssiaisissa aktia joustavampi. Laaja pääntie ja avoin selkä eivät kuitenkaan sovi promootiopäivällisille. Puvussa on oltava hihat, mutta toisin kuin aktissa, ne saavat olla vajaamittaiset. Tanssiaisissa voi esiintyä samassa asussa kuin aktissa ja promootiopäivällisillä tai vaihtaa avonaisempaan ja laajahelmaisempaan tanssiaispukuun. Puvun on kuitenkin oltava yhä valkoinen. Tanssiaisasuun kuuluvat käsineet, joiden pituus riippuu puvun hihojen pituudesta. Iltalaukun käyttäminen on sallittua, mutta sen on sovittava yhteen puvun kanssa. Sitä ei kuitenkaan käytetä tanssiessa.

Muista myös laakeriseppele ja maisterinsormus.

Vaihtoehto 2: Frakki. Sama kuin seppeleensitojaispäivänä (valkoinen liivi), mutta mukana myös laakeriseppele ja maisterinsormus. Muista myös valkoiset käsineet.

Retki

Vaihtoehto 1: Rento, säähän soveltuva pukeutuminen. Retkelle sopivat esimerkiksi mukava hame tai housut ja neule. Retkellä käytetään ylioppilaslakkia ulko- ja sisätiloissa, eli asun on sovittava yhteen lakin kanssa. Asu ei siis saa olla liian urheilullinen, eivätkä farkut tai mainosvaatteet ole soveliaita.

Vaihtoehto 2: Rento, säähän soveltuva pukeutuminen. Retkelle sopivat esimerkiksi sametti- tai puuvillahousut, neule ja kauluspaita. Myös yhdistelmäpuku käy. Retkellä käytetään ylioppilaslakkia ulko- ja sisätiloissa, eli asun on sovittava yhteen lakin kanssa. Asu ei siis saa olla liian urheilullinen, eivätkä farkut tai mainosvaatteet ole soveliaita.


Muut osallistujat

Riemutohtori & avec

Riemutohtorit ja heidän miekanhiojansa pukeutuvat tohtoripromovendeille ja heidän miekanhiojilleen annettujen ohjeiden mukaisesti.

Riemumaisteri & avec

Riemumaisteripromovendit pukeutuvat tohtoripromovendeille annettujen ohjeiden mukaisesti, mutta korvaavat tohtorinhatun ja ‑miekan laakeriseppeleellä ja maisterinsormuksella. Riemumaisteripromovendien seppeleensitojat pukeutuvat kuin tohtoripromovendien miekanhiojat.

Kutsuvieraat

Kutsuvieraita koskevat aktissa samat pukeutumisohjeet kuin tohtoripromovendien miekanhiojia. Vieraat eivät kuitenkaan käytä aktissa käsineitä. Aktissa juhlasalissa istuvat vieraat voivat pukeutua myös mahdollisen virka-asemansa mukaiseen virkapukuun.

Promootiopäivällisillä ja -tanssiaisissa pukeutumisvaihtoehtoa 1 noudattavien kutsuvieraiden tulee poikkeuksellisesti pukeutua miekanhiojaispäivällisille annetun ohjeen mukaisesti värilliseen pukuun mustan puvun sijaan.


Muita pukeutumista koskevia ohjeita

Kunnia- ja ansiomerkit

Seppeleensitojais- ja miekanhiojaispäivänä sekä retkellä ei käytetä minkäänlaisia kunniamerkkejä.

Promootioaktissa ja -päivällisillä käytetään valtiollisia kunniamerkkejä niistä annettujen ohjeiden mukaisesti. Suomalaisten kunniamerkkien kantajat ovat velvoitettuja kantamaan merkkejään, ja niitä kannetaan alkuperäiskoossa (ei pienoiskoossa). Tanssiaisissa käytetään valtiollisia kunniamerkkejä, mutta alkuperäiskokoisten lisäksi myös pienoiskokoiset merkit käyvät.

Missään promootion tilaisuudessa ei käytetä akateemisia kunnia- ja ansiomerkkejä eikä osakunta-, tiedekuntajärjestö- tai muita nauhoja.

Virkapuvut

Virkapuvun käyttöön oikeutettu henkilö voi kaikissa promootiotilaisuuksissa käyttää virkapukuaan. Tällöin on noudatettava asianomaisen virkapuvun käytöstä annettuja määräyksiä. Promovendit eivät kuitenkaan voi käyttää muuta kuin papillista virkapukua, muille myös muunlaisen virkapuvun (esim. puolustusvoimien, poliisin tai pelastusalan puvun) käyttö on sallittua. Oman ryhmän yleinen pukeutumisväri on kuitenkin syytä ottaa huomioon: esimerkiksi niiden maisteripromovendien ja seppeleensitojien, jotka muuten pukeutuvat valkoiseen, ei ole suositeltavaa etenkään aktissa käyttää mustaa papin virkapukua.

Muita tärkeitä huomioita

Ne, jotka osallistuvat ainoastaan aktiharjoitukseen tai seppeleensitojaisiin, voivat pukeutua näihin tilaisuuksiin myös tummaan pukuun tai vierailupukuun.

Miekanhiojaisten yhteydessä pidettävälle rehtorin vastaanotolle pukeudutaan kuten seppeleensitojais- ja miekanhiojaispäivällisille eli värilliseen pitkään iltapukuun tai frakkiin. Seppeleensitojaisissa voi halutessaan käyttää vanhan tavan mukaisesti ylioppilaslakkia.

Esiseppeleensitojaisissa ei ole varsinaista pukukoodia, vaan siisti asu riittää. Ylioppilaslakkia voi halutessaan käyttää vanhan tavan mukaisesti.

Promootioaktissa kävellään ja seistään paljon, joten kannattaa valita mukavat kengät, jotka eivät paina eivätkä hankaa. Kenkien valinnassa kannattaa ottaa huomioon, että kaikkien kengät näkyvät parnassolle noustessa.

Kansallispuvun käyttö ei ole promootiossa sallittua. Myös kaikenlaisten turkissomisteiden käyttö on kielletty. Voimakkaiden hajuvesien käyttö on promootioaktissa kielletty. Promovendit seisovat aktissa hyvin lähekkäin usean tunnin ajan, joten hajusteille allergiset ihmiset on ystävällistä ottaa huomioon.

Etiketti ja yleiset toimintaohjeet

Promootion tulee olla turvallinen tapahtuma kaikille sen osallistujille. Tästä syystä edellytämme, että osallistujat noudattavat tapahtumaperiaatteista annettuja erillisiä ohjeita koko tapahtuman ajan. Näiden lisäksi toivomme, että osallistujat huomioivat muiden promootiokokemuksen omassa käytöksessään. Tähän kuuluu esimerkiksi puhumisen ja muun tarpeettoman häiriön tuottamisen välttäminen puheiden ja esitysten aikana.